Tanssiteatteri Raatikon syksyn ensi-ilta on Hamelnin Pillipiipari – klassikkosadun uusi tulkinta, jossa ei arkailla panna ranttaliksi. Tanssia, teatteria ja sirkusta yhdistävä esitys live-musiikin tahdittamana tulee yllättämään katsojansa.
Hamelnin kaupunkia vaivaa hurja rottaepidemia. Paikalle saapuu salaperäinen pilliä soittava muukalainen, joka lupaa karkottaa kiusanhenget kaupungista.
Hamelnin Pillipiiparin ohjauksesta vastaavat Jaakko Toivonen ja Sanna Silvennoinen. Toivonen on Tanssiteatteri Raatikon johtaja ja Silvennoinen suomalaisen nykysirkuksen pioneeri, Circo Aereon jäsen. Jaakko Toivonen ja Sanna Silvennoinen tutustuivat toisiinsa opiskellessaan nykytanssia vuosituhannen alussa Amsterdamissa, ja ystävyys on säilynyt läpi vuosikymmenien. He ovat työskennelleet yhdessä aiemminkin mutta nyt ensi kertaa ohjaavat yhdessä. ”Tiesimme, että estetiikkamme ja erityisesti huumorintajumme kohtaavat erinomaisesti ja luotamme vahvasti toistemme dramaturgisiin kykyihin ”, kertoo Jaakko Toivonen.
Silvennoinen ja Toivonen tarttuivat Pillipiipari-aiheeseen Silvennoisen ehdotuksesta. Hän oli lukenut lapsilleen perinteistä satukirjaa, jossa oli myös Pillipiipari-satu, Satu jäi pyörimään Silvennoisen mieleen. ”Se on satu, jossa ei olekaan niin selvää onnellista loppua. Tarina on varsinaisilta tapahtumiltaan lyhyt mutta monimerkityksellinen. Vuorosanoja on vähän, joten näin mielessäni paljon tilaa visuaalisuudelle, liikkeelle ja hahmojen kohtaamisille. Heräsi ajatus näyttämöteoksesta lapsille”, avaa Sanna Silvennoinen teoksen lähtökohtia.
Hamelnin Pillipiipari -teoksen vahvuus on monimuotoisuus ja taituruus. Työryhmän jäsenillä on omat erityisosaamisensa, ja Silvennoisen ja Toivosen ohjauksessa teoksesta tulee hulvaton kokonaisuus.
Esiintyjät: Annika Koljonen, Hannes Mikkelsson, Iiro Ollila, Ella Snellman
Koreografia: Jaakko Toivonen
Ohjaus: Sanna Silvennoinen ja Jaakko Toivonen
Lavastus ja pukusuunnittelu: Mirkka Nyrhinen
Äänisuunnittelu ja sävellys: Iiro Ollila
Valosuunnittelu: Vilma Vantola
Ensi-ilta la 16.9.2023 klo 16, Tanssiteatteri Raatikko
—————————–
Lisätiedot:
Teatterinjohtaja Jaakko Toivonen, Tanssiteatteri Raatikko, jaakko.toivonen@raatikko.fi, p. 050 544 3205
Tanssiteatteri Raatikko, raatikko@raatikko.fi, p. 09 8732306