Tanssiteatteri Raatikko aloittaa syyskautensa uudessa teatteritilassa Tikkurilan Silkkitehtaalla. Uuden näyttämön korkkaa Ivan, Kettu ja Tulilintu -lastenteos. Raatikko tekee paljon yleisötyötä, joista mittavimmat tänä syksynä ovat Huuma- ja Tanssihetki-hankkeet.
Upean teatteritilan ovet aukeavat yleisölle syykuussa
Raatikon uuden teatteritilan ovet aukeavat yleisölle jo syyskuun lopulla. Avajaisia vietetään lokakuussa. Silkkitehtaasta muodostuu vantaalaisen kulttuurin sydän, jossa toimivat Tanssiteatteri Raatikon lisäksi Teatteri Vantaa ja kaupungin kulttuuripalvelut.
Uuden teatteritilan ensimmäinen ensi-ilta on Ivan, Kettu ja Tulilintu -lastenteos, jonka Raatikko toteuttaa yhteistyössä Wusheng Companyn kanssa. Teoksen ensi-ilta siirtyi koronan takia alkuvuodesta syyskuulle. Teos perustuu venäläiseen kansansatuun ja nostaa esiin tärkeitä teemoja: usko omiin kykyihin, luottamus ystäviin sekä toisten auttaminen. Käsikirjoitus, ohjaus ja koreografia on Antti Silvennoisen.
Marras-joulukuussa ohjelmistossa jatkaa Supersankarit-teos, jossa Supertyttö ystävineen kaivaa lasermiekat esiin ja pelastaa koko universumin aikarosvon kynsistä. Teoksen käsikirjoitus on Pirjo Toikan, ohjaus ja koreografia Marja Korholan.
Huuma – tulevaisuustaitoja tanssin keinoin
Raatikko on mukana kolmivuotisessa Huuma-hankkeessa, jonka viimeinen toimintakausi käynnistyy tänä syksynä. Raatikko toteuttaa syksyn työpajat yhteistyössä Vantaan Varia- ja Live-ammattiopistojen kanssa.
Huuma-hankkeen tavoitteena on 225 nuoren työ- ja toimintakyvyn sekä sosiaalisen osallisuuden vahvistaminen. Osallistujat ovat sekä kantasuomalaisia että maahanmuuttajataustaisia. Tanssityöpajoja järjestetään Kuopiossa, Mikkelissä ja Vantaalla. Hankkeessa on lisäksi mukana nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia.
Huuma-hankkeen rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto, Lasten ja nuorten säätiö sekä osallistuvat kunnat. Hallinnoiva viranomainen Suomessa on Hämeen ELY-keskus.
Tanssista hyvinvointia lapsille Tanssihetki-hankkeen myötä
Raatikko aloittaa tänä syksynä mittavan Tanssihetki-hankkeen, jonka tavoitteena on lisätä lasten kulttuurikompetenssia ja tasoittaa hyvinvointieroja. Hanke toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän erityisavustuksen turvin.
Tanssihetki-hanke sisältää Raatikon toteuttamat työpajat Helsingin, Espoon ja Vantaan päiväkodeissa ja kouluissa, minkä lisäksi lapsiryhmät käyvät katsomassa Raatikon esityksiä.
Hankkeeseen sisältyy myös Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen Juvenian toteuttama arviointitutkimus, joka selvittää hankkeen vaikuttavuutta tasa-arvoiseen lastenkulttuuriin, saavutettavuuden edistämiseen sekä tanssin vaikutuksia lasten hyvinvointiin.
Raatikko täyttää 50 vuotta
Tanssiteatteri Raatikko täyttää ensi vuonna 50 vuotta. Juhlavuotenaan Raatikko tuo esiin pitkää, yhtäjaksoista toimintaansa yhtenä Suomen vanhimmista tanssiteattereista. Juhlinta aloitetaan jo vuoden 2021 lopulla, kun Yleisradion haastatteluohjelma Raatikon historiasta saa ensi-iltansa Teema-kanavalla.
Lisätietoja
Marja Korhola, teatterinjohtaja, Tanssiteatteri Raatikko, p.050 583 7012,marja.korhola@raatikko.fi
Huuma-hanke: Enna Angervuori, p. 040 592 2078, enna.angervuori@nuori.fi