Tanssiteatteri Raatikon syyskauden avaa Hulivili ja oikkuileva ilmasto -teoksen ensi-ilta. ”Elämme haasteellisia aikoja”, sanoo Ilmo Etana ja selittää Hulivilille, mistä ilmaston lämpeneminen johtuu. Koronakriisin lisäksi maapalloa uhkaa toinenkin kriisi, ilmaston muutos, joka koskettaa meitä kaikkia, etenkin tulevia sukupolvia. ”Tässä ajassa tuntuu tärkeältä herätellä sekä lapsia että aikuisia pohtimaan, mitä jokainen meistä voi tehdä, että ilmaston lämpeneminen voidaan pysäyttää ajoissa. Vastuu maapallon tulevaisuudesta kuuluu meille kaikille”, toteaa teatterinjohtaja Marja Korhola.
Tanssiteatteri Raatikon uusi lastenteos Hulivili ja oikkuileva ilmasto perustuu tutkija Tiina Nygårdin kirjoittamaan lastenkirjaan. Esitys kertoo ilmastonmuutoksesta, mutta vakavaa aihetta käsitellään leikkisällä ja mielikuvituksellisella otteella eskari-ikäisen Hulivilin näkökulmasta. Esiintyjät haastavat lapset ja aikuiset pohtimaan ja tekemään hyviä tekoja ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.
Sanna Levon suunnittelema ekologinen lavastus on rakennettu muovipakkauksista, joita Raatikon henkilökunta keräsi koronakevään aikana. Kymmenestä taloudesta kertyi puolentoista kuukauden aikana valtava kasa muovijätettä.
Käsikirjoituksen teokseen on tehnyt Pirjo Toikka, koreografia ja ohjaus on Marja Korholan. Lavastus ja pukusuunnittelu on Sanna Levon, äänisuunnittelu Janne Hastin ja valosuunnittelu Christian Hernbergin. Rooleissa nähdään Miika Alatupa ja Anna Päiväniemi. Teoksen ensi-ilta on la 12.9.2020 klo 16 Tanssiteatteri Raatikossa.
Tanssiteatteri Raatikon syyskausi alkaa ensi-illan myötä. Jotta teatterikäynnit olisivat turvallisia, on Raatikko muuttanut joitain käytänteitään syyskaudelle 2020. Arkiaamujen näytökset rajataan vain ryhmille, ja katsomopaikoista myydään vain osa. Teatteri huolehtii turvaväleistä katsomossa ja toivoo, että aikuisyleisö käyttää kasvomaskeja teatterin tiloissa. Tanssiteatteri Raatikko noudattaa viranomaisten ohjeistuksia, ja Raatikon ajanmukaiset ohjeet löytyvät täältä.
Lisätiedot:
Teatterinjohtaja Marja Korhola, marja.korhola@raatikko.fi, 050 583 7012
Tanssiteatteri Raatikko, raatikko@raatikko.fi, 09 873 2306