Tarinoita Muumilaaksosta

Yhä uudet sukupolvet ihastuvat Tove Janssonin muumeihin. Ja nyt niihin voi ihastua myös Tanssiteatteri Raatikossa.


Huom! Poistunut ohjelmistosta!

Tarinoita Muumilaaksosta kertoo mielikuvituksen ja tunteiden voimasta. Kiehtova muumitarina saa Raatikon esityksessä tanssillisen tulkinnan.

Tarinoita Muumilaaksosta perustuu Tove Janssonin kirjaan Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. Muumikirjan yhdeksästä kertomuksesta Raatikon teoksesta voi löytää ainakin viisi.

Nuuskamuikkunen saapuu Muumilaaksoon ja tuo kesän tullessaan. Muumipeikko on löytänyt lohikäärmeen ja odottaa malttamattomana Nuuskamuikkusta, jotta voisi näyttää hänelle aarteensa. Eräänä kesäisenä päivänä Tuutikki tuo muumiperheen luo näkymättömän Ninnin, jota ilkeä täti on kohdellut huonosti. Rakastavan muumiperheen hoivissa Ninni tulee hyväksytyksi omana itsenään ja muuttuu vähitellen näkyväksi. Kesän lopussa vapautta rakastava Nuuskamuikkunen lähtee taas retkilleen ja muumiperhe jää odottamaan seuraavaa kesää.

 

 

Tanssiteatteri Raatikko osallistuu Moomin Charactersin #MEIDÄNMERI-kampanjaan Itämeren  tilanteen parantamiseksi. Kampanja ajoittuu Muumien juhlavuoteen 2020, jolloin on kulunut 75 vuotta Tove Janssonin ensimmäisen muumi-tarinan julkaisemisesta. John Nurmisen Säätiön kanssa yhteistyössä toteutettavan kampanjan tavoitteena on lisätä tietoutta Itämeren tilasta ja kerätä miljoona euroa John Nurmisen Säätiön työhön meren ja sen perinnön suojelemiseksi.

Esitykset Raatikon näyttämöllä

Käsikirjoitus: Pirjo Toikka
Ohjaus ja koreografia: Marja Korhola
Lavastus ja puvut: Terttu Torkkola
Musiikki: Antti Hynninen
Videosuunnittelu: Joona Pettersson
Valosuunnittelu: Christian Hernberg
Esiintyjät: Nooa Kekoni, Laura Sorvari, Anniina Ukkonen, Timo Välisaari
Esitysoikeudet: Agency North / Moomin Characters

Liput

14,50 €

Teatterin oman lipunmyynnin lisäksi lippuja myy myös lippu.fi.

Osta liput
Ryhmäliput

14 €

Pääkaupunkiseudun ryhmille lipun hintaan sisältyy edestakainen bussikuljetus. Kuljetus koskee vähintään kymmenen lapsen ryhmiä. Ryhmävaraus onnistuu puhelimitse, sähköpostitse ja verkossa. Mukavan bussikyydin tarjoaa Korsisaari, jonka autot ovat siistejä ja turvallisia.

Osta liput
Kesto

noin 50 minuuttia

Ikäsuositus

yli 3-vuotiaat

Seuraavat esitykset

Kalenteri / Tapahtumat

ma ma

ti ti

ke ke

to to

pe pe

la la

su su

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

Näytökset

VARAUKSET JA TIEDUSTELUT: 09 873 2306 – ARKISIN KLO 8:00-15:00