Tanssiteatteri Raatikon uusi teatterinjohtaja on Jaakko Toivonen

Jaakko Toivonen (BA) on Pohjois-Pohjanmaalta Raahesta lähtöisin oleva tanssitaiteilija. Hän on valmistunut koreografiksi Rotterdamin Codarts tanssiakatemiasta ja tehnyt ammattikoreografin töitä vuodesta 2001 lähtien. Toivonen siirtyy Tanssiteatteri Raatikkoon Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen taiteellisen johtajan työstä. Raatikon nykyinen teatterinjohtaja Marja Korhola jää eläkkeelle vuoden 2022 alkupuolella.

Tanssiteatteri Raatikon Kannatusyhdistys ry:n hallitus on valinnut teatterin johtoon koreografin, jolla on pitkä ja monipuolinen kokemus tanssin kentällä toimimisesta. Jaakko Toivonen on valmistunut koreografiksi arvostetusta Rotterdamin Codarts tanssiakatemiasta vuonna 2001. Valmistumisestaan lähtien hän on toiminut koreografina ja esiintyjänä ammattiryhmissä, vapaalla kentällä, televisiossa ja musiikkiteatteriesityksissä niin Suomessa kuin ulkomailla. Toivonen on tehnyt tiivistä yhteistyötä ryhmissä, jotka tuottavat teatteria, tanssia ja yleisötyötä nimenomaan lapsille ja nuorille. Viimeiset kolme vuotta hän on toiminut Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen ja Yksin Sateessa – Joensuun nykytanssifestivaalin taiteellisena johtajana. Toivonen aloittaa Tanssiteatteri Raatikon johtajana tammikuussa 2022, kun teatteria vuodesta 1988 johtanut, monipuolisen uran tehnyt, arvostettu ja palkittu tanssitaiteilija Marja Korhola jää eläkkeelle.

”Raatikko on vuosien kuluessa näyttänyt olevansa monipuolinen, muokkautuva sekä uudistushenkinen toimija ja valmis tulevaisuuden haasteisiin”

Jaakko Toivonen aloittaa työnsä koronapandemian jälkeisenä vaikeana aikana mutta hänellä on edessään myös positiivisia haasteita: Tanssiteatteri Raatikko muuttaa uuteen teatteritilaan Silkkitehtaalle ja täyttää komeat 50 vuotta.  – Uskon vahvasti muutoksen positiiviseen voimaan, ja luvassa onkin melko isoja muutoksia. Myös minulle henkilökohtaisesti. Muutan pestin myötä Suomeen yli kahdenkymmenen Keski-Euroopassa vietetyn vuoden jälkeen, kertoo Toivonen. – Raatikon pitkä ja värikäs historia on valtava inspiraationlähde ja upea voimavara, ja lähdenkin luottavaisin mielin tekemään töitä tämän ammattitaitoisen porukan kanssa, Minulle työ Raatikon johtajana on unelmapesti, hän jatkaa.

Raatikolla on vahva osaaminen lapsille ja nuorille suunnatuissa esityksissä. Lapsille ja nuorille suunnattu tanssitaide onkin ollut Jaakko Toivosen työuralla se kaikkein mieluisin juttu. Hänen mielestään lastenkulttuuri on kiinteä osa koko kulttuurikenttää. Kulttuurilla tulee Toivosen mielestä olemaan tärkeä asema koronapandemian jälkeisessä yhteiskunnassa. – Haluan teatterin johtajana olla vahvasti läsnä teatterin työtekijöitä, taitelijoita, yleisöjä ja muita kumppaneita varten. Tanssi, jos mikä saa mielikuvituksen lentoon ja luo uskoa paremmasta tulevaisuudesta, uskoo Toivonen.

Uusi tila ja uusi johtaja

Raatikkoa yli 30 vuotta johtanut Marja Korhola voi huoletta jättää ohjat uuden johtajan käsiin. –Jaakolla on vahva visio ja mielestäni kaikki edellytykset onnistua Raatikon toiminnan kehittämisessä, kiittää Korhola.
Saimme 16 hakemusta, joiden joukossa oli monia erinomaisia hakijoita. Vahva osaaminen nuorelle yleisölle suunnatusta tanssiteatterista, johtajakokemus ja monipuolinen toiminta tanssitaiteilijana myös kansainvälisesti, ratkaisivat valinnan Jaakon eduksi, selventää teatterin hallituksen puheenjohtaja Taina Ala-Nikkola. Uudessa teatteritilassa Silkkitehtaalla uuden johtajan luotsaamana Raatikko katsoo luottavaisena tulevaisuuteen.

Lisätietoja:
Marja Korhola, Tanssiteatteri Raatikko, teatterinjohtaja marja.korhola@raatikko.fi, p. 050 583 7012
Jaakko Toivonen, jaakkotoivonen@icloud.com, p. +31 624216162

VARAUKSET JA TIEDUSTELUT: 09 873 2306 – ARKISIN KLO 8:00-15:00