Pim ja Pom


Text Path Esitykset Raatikon näyttämöllä

Ystävyysteemaa käsittelevän teoksen pääosassa on kolme klovnia ja syntymäpäiväkakku. Esityksessä vietetään syntymäpäiviä, jotka eivät suju aivan suunnitelmien mukaan. Ensin katoaa päivänsankari, kohta katoaa kakkukin…

Tanssijan, näyttelijän ja muusikon muodostama kokoonpano lupaa ratkiriemukasta menoa, joka viihdyttää sekä lapsia että aikuisia.

Klovneriaan pohjautuvan esityksen lähtökohtana on lasten kertomukset ystävyydestä. Työryhmä keräsi lasten omia kokemuksia ystävyydestä sekä sadutus-menetelmällä että tanssityöpajoissa. Käsikirjoitus on maustettu lasten ihastuttavilla tarinoilla ystävyydestä.

Myös yleisö osallistuu vuorovaikutteisen esityksen kulkuun – yhdessä esiintyjien kanssa tehdään kakuntekotanssi ja lopuksi koristellaan kakku. Pim ja Pom -teoksen ensi-ilta oli syyskuussa 2012 ja päivitetty uusintaensi-ilta koittaa helmikuussa 2020.

 

Käsikirjoitus: Pirjo Toikka
Ohjaus ja koreografia: Marja Korhola
Skenografia ja pukusuunnittelu: Raisa Kilpeläinen
Musiikki: Olli Kari / Kiureli Sammallahti

Esiintyjät: Kiureli Sammallahti, Leo Kirjonen, Iida-Maaria Lindstedt / Pauliina Palo

Kesto

noin 50 minuuttia

Ikäsuositus

yli 3-vuotiaat

VARAUKSET JA TIEDUSTELUT: 09 873 2306 – ARKISIN KLO 8:00-15:00