4X: Kolmen teoksen ilta

Kolme yhden hinnalla! Ensi kertaa nykytanssia Silkkitehtaalla aikuisyleisölle


Text Path Pe 2.6.2023 klo 19

4X: Kolmen teoksen ilta tuo nähtäväksi kolme huikean hienoa ja keskenään erilaista nykytanssiteosta. Illan ohjelmistossa on Jorma Uotisen näyttävä Rajalla, Atte Herdin abstrakti Asetelmia sekä Katja Mustosen ja Mirva Mäkisen fyysinen Raja.

Raatikko on ideoinut kolmen muun tanssiteatterin – Aurinkobaletin, Tanssiteatteri Minimin ja Tanssiteatteri Rimpparemmin – kanssa kiertävän tanssitapahtuman, joka kantaa nimeä 4X.  Vantaalle 4X tuo aikuisille suunnatun Kolmen teoksen illan, joka tarjoaa ajankohtaisen ja monipuolisen kattauksen nykytanssiin. Tule katsomaan ja kokemaan tanssia Suomen tunnetuimmilta tanssiteattereilta: mitä kuuluu Turkuun, Kuopioon ja Rovaniemelle.

Illan teokset:

Asetelmia

Kuva: Antti Kurola

Asetelmia on abstrakti nykytanssiteos kolmelle tanssijalle. Sen lähtökohtana on tilallinen kompositio ja halu saada esille edes yksi silmää tyydyttävä asetelma. Mahdollisuuksien määrä tuntuu loputtomalta ja lopulta tila itsessään alkaa muovaamaan tapahtumia. Hillitty ja samaan aikaan räjähtävä tunnelma on kuin elävä liikkeellinen kuvataideteos.

KOREOGRAFIA Atte Herd | TANSSI Laura Kallas-Herd, Helmi Järvensivu ja Jasmin Laaksoharju | VALOSUUNNITTELU JA LAVASTUS Jukka Laukkanen | ÄÄNISUUNNITTELU Jukka Nurmela | PUKUSUUNNITTELU Jaana Isokangas | TUOTANTO Tanssiteatteri Rimpparemmi


RAJA

Kuva: Sampo Jaakkola

RAJA on viidelle tanssijalle suunniteltu teos rajalla olemisesta, rajojen luomisesta ja rajojen ylittämisestä. Teoksessa havainnoidaan mm. niitä hetkiä, kun rajat katoavat. Teos piirtää rajan käsitettä ennen kaikkea fyysisenä kokemuksena henkilökohtaisista kokemuksista ja inspiroituu rajoista myös sosiaalisina sekä kulttuurisina ilmiöinä pohtien sitä kautta avautuvaa rajojen laajempaa symboliikkaa. Teoksen keskiössä on fyysinen, kehojen välinen dialogi tanssijoiden välillä, ja pohjana kosketus ja parityöskentely.

KOREOGRAFIA Katja Mustonen, Mirva Mäkinen | TANSSI Pinja Grönberg, Mikko Makkonen / Miro Puranen, Katja Mustonen, Mirva Mäkinen, Jasu Parviainen | VALOSUUNNITTELU Veli-Matti Timoskainen | ÄÄNISUUNNITTELU Olli Lautiola | TUOTANTO Tanssiteatteri Minimi


Rajalla

Kuva: Jussi Virkkumaa

Rajalla on Jorma Uotisen kolmiosainen teos pimeydestä, valosta, pelosta ja toivosta. Ensimmäisessä osassa liikutaan kirkkaan valon ja pimeyden välillä. Osassa kuvastuu ihmisen sisäinen pelko ulkoa tulevaa ennalta määrittämätöntä voimaa kohtaan. Toinen, Bachin musiikkiin tehty osa antaa tilaa emootiolle ja tanssille. Viimeinen osa tuo puhdistavan sateen ja toivoa.

KOREOGRAFIA Jorma Uotinen | KOREOGRAFIN ASSISTENTTI Riku Lehtopolku | TANSSI Ilona Salonen, Côme Calmelet-Pyykkö, Patrick Di Quirico ja Elina Raiskinmäki | VALOSUUNNITTELU Zai Sainio | ÄÄNISUUNNITTELU Jaakko Salonen | PUKUSUUNNITTELU Jorma Uotinen ja Marjo Haapasalo | TUOTANTO Aurinkobaletti

Teoksessa käytetty musiikki: Harvester of Sorrow ja Enter Sandman (Apocalyptica Plays Metallica by Four Cellos) sekä ote Johann Sebastian Bachin teoksesta Erbarme dich, mein Gott (Anne Sofie von Otter).

 

 

Tanssiteatteri Rimpparemmi: Asetelmia koreografia Atte Herd
(lyhennetty versio, kesto 35 min)
Tanssiteatteri Minimi: RAJA koreografia Katja Mustonen, Mirva Mäkinen
(lyhennetty versio, kesto 35 min)
Aurinkobaletti: Rajalla koreografia Jorma Uotinen
(kesto 20 min)

Kesto 2 h, sisältää kaksi väliaikaa.
Ulko-ovet avataan tunti ennen esitystä, jolloin myös Cafe Silkki on auki.

Liput

25 €

Teatterin oman lipunmyynnin lisäksi lippuja myy myös lippu.fi.

Osta liput
Alennusliput

22 €

Eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet, työttömät (alennusliput ainoastaan Raatikon oman lipunmyynnin kautta)

Kesto

2 h, sisältää väliajan

Ikäsuositus

nuoret ja aikuiset

Seuraavat esitykset

 

Kalenteri / Tapahtumat

ma ma

ti ti

ke ke

to to

pe pe

la la

su su

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

1 tapahtuma,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

0 tapahtumat,

Näytökset

VARAUKSET JA TIEDUSTELUT: 09 873 2306 – ARKISIN KLO 8:00-15:00